|
Lämmin, iso ja nöyrä kiitos kaikille äänestäjilleni ja tukijoilleni! Pyrin parhaani mukaan olemaan tukenne, luottamuksenne ja työnne arvoinen. Toivon, että pidämme tiiviisti yhteyttä jatkossakin.
Keskustaoikeisto on yleiseurooppalaisesti eurovaalien voittaja: EPP saa ilmeisesti yhteensä noin 270 paikkaa 736:sta eli se tulee olemaan europarlamentin selvästi suurin ryhmä. Sosialistit ovat toiseksi suurimpia ilmeisesti noin 160 parlamentaarikon ryhmällään.
Kuten tähänkin asti valtaosa tärkeimmästä lainsäädännöstä linjataan näiden kahden ryhmän yhteistyönä. Mielestäni tämä on hyvä asia. Euroopan pitkäjänteinen kehittäminen ei voi olla satunnaisten koalitioiden avulla saavutettavia kertavoittoja, vaan tärkeää on, että keskeiset poliittiset ryhmät tukevat tehtyjä päätöksiä pitkällä aikavälillä. Suurten puolueiden pitkäjänteisen yhteistyön tarve europpalaisen vakauden perustana ymmärretään hyvin EPP:n sisällä.
Tämä on hyvä muistaa nyt, kun vasemmisto kärsi euroopanlaajuisesti selkeän tappion. Sosialistit eivät onnistuneet hyödyntämään heille suosiollista vaalimomentumia, joka oli tarjolla maailmanlaajuisen finanssikriisin ja sitä seuranneen taantuman keskellä. Europarlamentin voimasuhteisiin vaikutti ratkaisevimmin sosialistien tappio neljässä EU:n kuudesta suurimmasta maasta, Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Puolassa. Sen lisäksi hallitusvastuu rokotti demareiden kannatusta myös Espanjassa ja Isossa-Britanniassa.
Äärioikeisto ja nationalistit pärjäsivät ennen kaikkea Itävallassa, Unkarissa, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa. Kannatuksen kasvu yleiseurooppalaisesti oli kuitenkin maltillisempi kuin monissa ennusteissa. Kasvanut populistien joukko lisää kyllä ääntä parlamentin istunnoissa, mutta suurempaa vaikutusta poliittiseen yhteistyöhön tai parlamentin päätöksiin sillä tuskin on. Vihreiden runsaat viisikymmentä paikkaa sen sijaan tulee vahvistamaan EU:n ympäristö- ja ilmastopolitiikan otetta.
Kaiken kaikkiaan eurovaalien suurimpina voittajina voidaan pitää äänestäjiä ennätysalhaisesta äänestysprosentista huolimatta: parhaiten pärjäsivät puolueet ja ehdokkaat, jotka tukevat yhteiseurooppalaista projektia ja haluavat nähdä tehokkaan EU:n, joka vastaa ihmisten arjen ongelmiin. Eiköhän tällä porukalla ihan hyvää ihmisten eurooppaa rakenneta.
Hyvin nukutun yön jälkeen matkalla äänestämään, kahvilaan tapaamaan äänestäjiä ja sitten illalla 19.30 samaan paikkaan vaalivalvojaisiin.Takana parisensataa mahdollisuutta kohdata ihmisiä ympäri Suomea Vaasasta Joensuuhun ja Inarista Helsinkiin. Tuhansia kysymyksiä, kommentteja, toiveita ja ideoita parlamenttityöhön EU:ssa matkailuyrittäjyydestä euroresepteihin. Toreilla, tilaisuuksissa, sähköpostissa, kirjeissä, ihmisten elämää. Kiitos siitä. Matkalta mukana viisautta ja vahvistunut usko siihen, että Euroopan tulevaisuudessa on kyse talouden ja ympäristönsuojelun yhdistämisestä sekä paremmasta ihmisten hyvinvoinnin turvaamisesta yhteiseurooppalaisilla pelisäännöillä.
Isot ja nöyrät kiitokset mahtavalle tukijoukolleni ympäri Suomea! Käsittämätön määrä vapaaehtoista työtä innostuneesti, tilaisuuksien järjestämistä, esitteiden jakoa, kampanjointia, ihmisten kanssa juttelua. Ilman tätä kaikkea viestiä ei olisi koskaan voinut viedä perille. Pyrin olemaan työnne arvoinen. Tukiryhmä, kortensa kekoon kantaneet ihmiset voittavat aina vaalit, jos ne voitetaan. Kukaan ei ole yksin mitään. Ehdokas puolestaan yksin häviää vaalit, jos ne hävitään, koska silloin esitetyille arvoille ei ole ollut riittävästi kannatusta. Se on demokratiaa ja demokratia on kultaakin arvokkaampaa.
Toivotaan ympäri Eurooppaa aktiivista äänestysintoa ja sen tuloksena kansalaisten etuja hyvin ajavaa parlamenttia.
Levollisin ja kiitollisin mielin vuoden 2009 eurovaaleista,
Sirpa
Eurovaalien yhteydessä on noussut pinnalle yksi EU:n kestoteemoista: unioni ja sen tekemiset eivät kiinnosta ketään. Vaalikentiltä kerätty kokemus on tälle väitteelle täysin vastakkainen: EU-asiat kiinnostavat ja puhuttavat kansalaisia. Ja paljon. Kentillä kohtaamani ihmiset tiesivät, mistä puhuivat ja mistä kysyivät. Puhututtavia asioita ovat arkipäivän huolet ja toiveet, ilmastonmuutos, ympäristönsuojelu, saimaannorppa, finanssikriisi, ihmisistä huolehtiminen ja EU:n vallan suhde kansalliseen päätöksentekoon. Ihmisillä on vahva halu vaikuttaa siihen tulevaisuuteen, mitä europarlamentissa rakennetaan. Näin tämän pitääkin olla!
EU:sta tuntuu olevan vallalla myytti, jonka mukaan EU-asioiden ymmärtämys ja EU-asioista puhuminen edellyttää jotain korkeamman asteen instituutio-opin tuntemusta. Kaksoishatutettu korkea edustaja sikseen - asiat ovat EU:ssakin asioita, joista jokaisella voi ja saa olla mielipide: millaista ympäristönsuojelua haluamme, kuinka korkeatasoista ilmastopolitiikkaa? Tuleeko EU:lla olla vahva sosiaalinen ulottuvuus, kuinka avoimia ovat ulkorajamme? Asiat ovat hyvin arkisia.
Keinoja europarlamenttivaalien äänestysinnokkuuden hilaamiseen ylöspäin tulee kuitenkin edelleen pohtia ja kehitellä.
EU on osa sisäpolitiikkaa, perustavanlaatuiset kysymykset samoja kuin kansallisissakin vaaleissa. Siksi ehdotankin, että eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit tulisi yhdistää. Samalla ratkaistaan niin sanotun kaksoismandaatin ongelma. Henkilön on valittava, kumpaan vaaliin hän osallistuu ja molemmissa vaaleissa ei voisi olla ehdolla.
Samalla tavoin uudentyyppisen europarlamentaarikkojen EU-kyselytunnin luominen eduskuntaan valtioneuvoston kyselytunnin mallilla lisäisi ajatusten ja tiedon vaihtoa kansallisen ja Euroopan-tason parlamenttien välillä. Näin kansaa suoraan edustamaan valittujen suomalaisten europarlamentaarikkojen ja kansanedustajien näkemykset tulisivat nykyistä paremmin huomioiduksi, kun Suomen ministerit ja virkamiehet osallistuvat asioiden käsittelyyn EU:ssa.
Pienet käytännöntoimet hilaisivat niin ikään äänestysprosenttia ylöspäin. Esimerkiksi äänioikeusilmoituksen yhteydessä kaikkiin koteihin postitettava lista kaikista ehdokkaista helpottaisi oman ehdokkaan etsimisen alkuun. Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan EU-uutisoinnin merkitys ihmisten aktiivisuuteen on huomattava: kun ajankohtaistiedotuksessa kerrotaan EU:sta ja EU-päätösten konkreettisesta vaikutuksesta ihmisten arkipäivään, on tällä ollut huomattavaa merkitystä ihmisten aktiivisuuteen. Maalaisjärjellä järkeiltävä tulos, eikä mikään yllätys. Harmillisen usein EU-uutisointi keskittyy korkealentoisiin neuvostotapaamisiin, rakennekysymyksiin, kiistelyyn EU:n olemassaolosta tai kansalaisten tietämättömyyteen EU-asioista. Kauhallinen arkipäivää maustaisi keskusteluja hienosti. Otetaan kauha ja arki käyttöön!
Eurovaalien alla on nostettu esiin pelkoa suomalaisuuden menettämisestä. Usein asioita katsotaan suppeasta näkökulmasta. Asenteita muokataan yhdistämällä maahanmuutto, suomalaiset arvot, sananvapaus ja eri uskonnot.
Suvaitsemattomat asenteet näkyvät valitettavan usein arjen keskellä syrjivinä tekoina. Uhrina on usein joku viaton ihminen, lapsi. Tai seksuaalivähemmistöt. Kiintiöpakolaiset tai turvapaikanhakijat. Marginaaliryhmistä puhutaan alentavaan sävyyn, eikä ihmisoikeuksia suotaisi ihan kaikille.
Eurooppalaisuuden on oltava sitoutumista yhteisiin arvoihin, joista suvaitsevaisuus on keskeisin arvo. Euroopasta ei voi vain valita itselleen sopivia juttuja, kaataa kermaa omaan kannuun, sulkea ovia, tyrkätä pois, jaotella ihmisiä alituisesti hyviin ja pahoihin.
Euroopan Unionin yhdenvertaisuusdirektiivi on toteutuessaan yksi sosiaalisen ja ihmisten Euroopan tärkeimpiä menestysaskeleita tällä vaalikaudella. Direktiiviehdotus toteuttaa horisontaalisen syrjimättömyyden periaate - syrjintä kielletään kaikilla perusteilla. Tämä koskee palveluiden ja tavaroiden saantia. Syrjintä työpaikoilla on kielletty jo aiemmalla direktiivillä, tämä direktiivi tuo kuitenkin lisähelpotusta monen ihmisen arkipäivään. Syrjiä ei saa mitään ihmisryhmää aktiivisesti eikä passiivisesti.
On erityisen tärkeänä, että direktiivi kattaa kaikki syrjintäperusteet. Vaikka eri ryhmiä ja ihmisiä syrjitään erilailla, pitää syrjiviin käytäntöihin aina puuttua. Horisontaalisella lähestymistavalla varmistetaan myös se, että direktiivi kattaa monin eri perustein tapahtuvan syrjinnän ja sen, ettei kukaan putoa suojaamatta kuoppaan.
Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa on näkyvää ja näkymätöntä syrjintää. Ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja sivistystä kunnioittavassa yhteiskunnassa tämä ei saa olla mahdollista. Jokaisella ihmisellä on oltava tasaveroinen mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan.
Kannustaisinkin vaalikentillä hulmuavia ehdokkaita ja heidän tukijoitaan vastuunkantoon ihmisistä. Äänestäjiä ei tule kalastaa suvaitsemattomasti, ei puhumaan epä-älyllisesti eikä kirjoittamaan toisia ihmisiä, kansoja ja uskontoja halventavasti.
Ketään ihmistä ei saa toiseuttaa eikä vihaa ja asenteellisuutta lietsoa. Sananvapaus olkoon edelleenkin kunnioitettava arvo. Mutta jos sen nimissä saadaan aikaan suvaitsematon mieli, johtaa se liian helposti löysiin puheisiin ja niiden kautta suvaitsemattomiin tekoihin.
Alkuviikosta EU-maiden kalastuspolitiikasta vastaavat ministerit kokoontuivat pohdiskelemaan EU:n kalastuspolitiikkaa. Suomesta kokoukseen osallistui maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Ministereitä keskustelutti komission huhtikuussa julkistama vihreä kirja, jossa pohditaan EU:n kalastuspolitiikan uudistamista. Tilanne EU-alueella on synkkä: kalakannoista yli 88 prosenttia kärsii liikakalastuksesta. Tilanteen muuttamiseksi jäsenmaille allokoituja kalastuskiintiöitä tulisi pienentää huomattavasti ja nykyisiä kalastuskäytäntöjä uudistaa radikaalisti.
Nykyisessä käytännössä asetetaan rajat sille, kuinka paljon kalastusalus voi tuoda kalaa satamaan, ei sille, kuinka paljon kalaa ylipäänsä kalastetaan. Tämä on johtanut siihen, että iso osa pyydystetyistä kaloista heitetään takaisin mereen - huolimatta siitä, etteivät nämä enää pysty toipumaan - kun rantaan halutaan tuoda vain kaikkein korkealaatuisin kala. Arvioiden mukaan jokaista Pohjanmerellä pyydettyä turskakiloa kohden heitetään takaisin mereen yksi kilo ”vähemmän laadukasta” turskaa.
Pyydetyn kalan käyttö ei nykyisellään myöskään ole tehokasta. Pew Institute for Ocean Sciencen mukaan 37 prosenttia kaikesta pyydetystä kalasta on pikkukaloja, joista lähes puolet syötetään kalafarmien isoille kaloille ja suurin osa lopuista sioille ja kanoille. Tämä toiminta tyhjentää meriä huimaa vauhtia pikkukaloista, jotka luovat tärkeän osan merien ekosysteemiä. Tehokasta toiminta ei ole: noin kolminkertainen määrä pikkukalaa tarvitaan ruokkimaan yksi iso kala. Miksemme söisi pieniä kaloja isojen sijaan?
Tämän viikon kokouksessa ministerit saivat työllä ja tuskalla aikaan julkilausuman, jossa kalastuspolitiikkaan luvataan muutosta. Keinoista ei kuitenkaan mainittu mitään. Vaikka kalastus vastaa vain murto-osasta EU-maiden bruttokansantuotetta, tarjoaa ala huomattavan määrän työpaikkoja - näitä puolustaa äänekkäät ja vahvat etujärjestöt. Huoli työpaikkojen katoamisesta on aito. Samoin on kuitenkin huoli kalakantojen vauhdikkaasta pienenemisestä: jos rajoituksia ei saada voimaan, ei muutaman vuoden päästä ole enää jäljellä juuri mitään, mitä kalastaa.
Komissio esitteli kokouksessa niin ikään keinoja, joilla nykyisiin ongelmiin voitaisiin puuttua jo ennen kalastuspolitiikan uudistusta - uudistuksen on määrä tulla voimaan 2012. Näihin keinoihin lukeutuu mm. kielto, joka koskisi vähempiarvoisen kalan poisheittämistä sekä kalastusvälineiden uudistus niin, että ne valikoivat saaliin yhä tarkemmin. Selvää on kuitenkin, ettei ongelma ratkea ilman kalastuskiintiöiden huomattavaa pienentämistä. Päätös tästä tulee tehdä nyt vuoden 2012 kalastuspolitiikkaa muotoiltaessa, pidempi odottelu on kalakantojemme osalta kohtalokasta.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon aloittaa Suomen vierailunsa tänään. YK:n pääsihteerin virallista vierailua Suomeen ollaan saatu odottaa tovi: viimeisimmästä YK:n pääsihteerin vierailusta on vierähtänyt kaksitoista vuotta.
Vierailun agendalla on ainakin kaksi maailmanlaajuista kriisiä: ilmasto- ja talous. Näistä ensin mainittuun liittyen Ban Ki-moon tuomitsi tänään Yhdysvaltain kongressin alahuoneessa hyväksytyn kasvihuonekaasupaketin oikeansuuntaisenaankin riittämättömäksi. Paketissa ehdotetaan kasvihuonekaasujen leikkaamista 17 prosentilla vuoteen 2020, mikä on huomattavasti vähemmän kuin mihin EU on sitoutunut kansainvälisen sopimuksen syntyessä (30 %) ja alle sen, mitä kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on arvioinut välttämättömäksi, jotta ilmaston lämpeneminen pysyy 2 celsiusasteessa (25–40 %).
Viime lauantaina Paavo Lipponen ehdotti YK:n asettavan uuden komission, joka käsittelisi kestävän kehityksen problematiikkaa. Komission tehtävänä olisi myös tehdä suosituksia kestävään kehitykseen liittyvien ongelmien ratkaisuksi. Lipponen on oikeassa perustellessaan komission asettamista sillä, että kestävän kehityksen kysymykset levittyvät laajalle kentälle, joka koskettaa niin ilmaston- kuin ympäristönsuojelua kuin talous-, sosiaali- ja oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Lipposen YK-komission johtoon ehdottama Tarja Halonen sopisi tehtävään hienosti.
Vahva YK on EU:n etu. Unionin suhtautuminen maailmanjärjestöön on ollut ailahtelevaista ja unionin vaikutusvalta YK:n sisällä painoarvoamme alhaisempi. Liian paljon energiaa tuhlautuu yhteisten kantojen hiontaan sen sijaan, että keskityttäisiin aidosti löytämään ratkaisuja globaaleihin kysymyksiin maailman muiden alueiden kanssa. Maailmanjärjestön areenoilla keskenään ristiin puhuva EU tekee itselleen sekä maailmanjärjestön tehokkaalle toiminnalle vain hallaa. Uudenlaisten haasteiden ratkaisemiseksi kohdistettujen toimien ohella EU:n tulee seuraavalla kaudellaan keskittyä globaalissa toiminnassaan YK:n uudistamiseen.
Lissabonin sopimuksen myötä EU:n ulkopolitiikka saisi uuden kärkihahmon ulkoministeristä, joka toimii sekä unionin korkeana edustajana kolmansiin maihin, että komission jäsenenä. Tämä uusi johtajuus avaisi ennennäkemättömän mahdollisuuden yhtenäisempään YK-politiikkaan. EU:n yhtenäisen ja vahvan roolin YK-reformissa on oltava yksi uuden ulkoministerin prioriteeteista. Pitkänajan tähtäimenä on turvaneuvoston reformi, jossa EU:lle luodaan neuvostoon yksi yhteinen paikka.
Turvaneuvoston uudistamisen vaikeuteen ei pidä kuitenkaan juuttua, vaan nyt on jo mahdollista uudistaa muiden YK-elinten roolia. Hallinnonvaihdoksen myötä Yhdysvalloissa on nyt myös halukkuutta luoda YK:lle vahvempi rooli. Esimerkiksi sosiaaliasioista vastaavan ECOSOC:n sekä ihmisoikeusneuvoston roolia tulee nyt pyrkiä vahvistamaan. Ihmisoikeusneuvoston osalta olisi erityisen tärkeää, että se pystyisi puuttumaan ihmisoikeusrikkomuksiin myös ilman kyseessä olevan valtion suostumusta. Tämän lisäksi YK:n ihmisoikeusvaltuutetun itsenäisen aseman vahvistaminen on äärimmäisen tärkeää.
Euroopan unionin meripäivää vietetään tänään. Meripäivä perustettiin osana vuoden 2007 integroitua meripolitiikkaa ja sen tarkoituksena on muistuttaa EU:n kansalaisia merien sosiaalisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Päivän teemakonferenssi järjestetään tänä vuonna Roomassa, jossa käsitellään mm. ilmastonmuutoksen haasteita ja EU:n meripolitiikan tähänastista täytäntöönpanoa.
Ympäristöhaasteet kuuluvat tiiviisti meripolitiikkaan: EU:n meristrategian tavoitteena on merien hyvä ympäristön tila vuoteen 2021 tultaessa. Itämeren osalta tavoite vaikuttaa valitettavan kaukaiselta: vaikka määrätietoiset pelastustoimet aloitettaisiin kaikilla rintamilla tänään, kestää Itämeren tervehdyttäminen huomattavan kauan. Ilmastonmuutoksen tuomat haasteet kumoavat osan tervehdyttämistoimilla saavutettavista hyödyistä, minkä lisäksi jatkuvasti lisääntyvä liikenne lisää herkän ympäristön kannalta kohtalokkaiden onnettomuuksien riskejä merellä.
EU:n itämeristrategia on komissiossa valmisteltu siihen pisteeseen, että se on valmis esitettäväksi kesäkuussa kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle. Itse strategian liitteeksi tulee konkreettisia toimia sisältävä toimintaohjelma. Kesäkuussa EU-puheenjohtajuuden viitan saava Ruotsi on ottanut Itämeristrategian yhdeksi puheenjohtajuuden painopisteistään, ja strategia on tarkoitus hyväksyä lokakuussa 2009.
EU:n sisällä meripolitiikan koherenssia lisäisi yhtenäisen meripolitiikan sisällä määriteltävät merikohtaiset profiilit - tämä vähentäisi myös eri merialueiden välistä kilpailua rahoituksesta, kun kaikilla olisi yhteisen meripolitiikan puitteissa intressi varmistaa riittävä rahoitus koko meriä koskevalle politiikalle. Välimeren profiili muotoutuu kestävän kehityksen edistämiseen, joka pitäisi sisällään Välimeren molempien rantojen tasapuolisen kehittämisen mm. kestävän energiapolitiikan ja maahanmuuttopolitiikan kautta. Mustanmeren profiili - Ruotsi-Puola -aloitetta mukaillen - on vakaus, rauha ja demokratian rakentaminen. Itämeren painopiste on meren ympäristön tilassa ja tervehdyttämisessä.
EU:n ei tule omien strategioidensa ohella unohtaa laajempaa kokonaisuutta meriensä suojelussa: kansainvälisen areenan hyödyntämistä pitää lisätä huomattavasti. Vaikka unionitason yhteinen toiminta on äärimmäisen tärkeää, niin on myös kansainvälinen toimintaympäristö.
Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (IMO) tehdyt sopimukset velvoittavat myös Venäjää. Niin unionin kuin Suomenkin tulee toimia aktiivisesti järjestössä. IMO:ssa on mahdollista sopia esimerkiksi PSSA (Particularly Sensitive Sea Areas) -alueita koskevista lisäturvamääräyksistä. PSSA-statuksen myöntää IMO sellaisille merialueille, joiden se katsoo olevan erityisesti herkkiä ja suojelun tarpeessa.
Status yksinään ei nosta meriturvallisuutta sille tasolle, kuin Itämeren PSSA-alueiden tehokkaan suojelun kannalta olisi tarpeellista. Tarvittavia lisäturvamääräyksiä olisivat esimerkiksi pakollinen saattohinaus satamista ja satamiin ja pakollinen luotsaus. Järjestön piirissä tulisi myös yrittää sopia koko Itämeren kattavasta liikenteen ohjausjärjestelmästä.
Useat kansalaisjärjestöt ovat olleet kiitettävän aktiivisia näin vaaleja edeltävänä aikana lähettämällä meppiehdokkaille allekirjoitettavaksi vaalisitoumuksia. Näissä meppi sitoutuu parlamenttiin valittaessa edistämään järjestön ajamia tavoitteita.
Viimeisimpänä allekirjoitin BirdLife Internationalin sitoumuksen, jossa jatkokauden mandaatin saadessani sitoudun työskentelemään ”ympäristön äänenä” parlamentissa ja näin mm. ponnistelemaan sen puolesta, että Euroopan maataloudesta kehittyisi ympäristöystävällisempi ja elinympäristöjen ennallistamisesta pidettäisiin nykyistä parempaa huolta.
ILGA-Europe on kansallisten seksuaalivähemmistöjärjestöjen eurooppalainen kattojärjestö, jonka vaalisitoumuksissa lupaudutaan ajamaan suvaitsevaisempaa Eurooppa. Parlamentissa toimii seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustava LGBT-ryhmä, jonka varapuheenjohtajana olen toiminut meppiurani alusta alkaen. EU-lainsäädännön osalta yksi merkittävimmistä lakialoitteista tällä kaudella oli syrjinnänvastainen direktiivi. Ryhmämme ottaa myös aktiivisesti kantaa seksuaalivähemmistöjen asemaan eri maissa.
Suomalaiset meppiehdokkaat ovat olleet ilahduttavan aktiivisia sitoumuksen suhteen: tällä hetkellä 71 suomalaista ehdokasta on sitoutunut ILGA-Europen listaan. Hiljaisinta on Itä-Euroopassa: Tsekeistä ja Romaniasta ei yksikään ehdokas ole sitoumusta allekirjoittanut, Unkarista kunnioitettavat yksi, samoin Slovakiasta.
Reilun kaupan ryhmä toimii niin ikään parlamentissa, vaikka kokoontuukin virallisia verkostoja harvemmin. Myös reilu kauppa on lähettänyt sitoumuksen, jonka allekirjoitettuani lupaudun tekemään töitä sen puolesta, että EU tukee julkisesti reilua kauppaa ja että köyhien maanviljelijöiden asema otetaan paremmin huomioon kaikissa EU-politiikoissa.
Tämän lisäksi olen sitoutunut sosiaalisemman Euroopan ja globaalisti oikeudenmukaisen Euroopan puolustamiseen ja rakentamiseen. Olen halunnut allekirjoittaa nämä vetoomukset, sillä olen tehnyt näiden tavoitteiden puolesta jo pitkään töitä sekä täällä parlamentissa että jo aikaisemmin. Ihmisten ja ympäristön kannalta kestävämpi ja reilumpi Eurooppa ja maailma on urakoimisen arvoinen tavoite.
Vaaleja edeltävien sitoumusten pyytäminen on hyvä idea, sillä näin järjestöt voivat tiedottaa jäsenilleen, ketkä ehdokkaista lupautuvat ajamaan heille tärkeitä asioita. Järjestöjen toivoisi myös vaalien jälkeen valvomaan ja tiedottamaan, miten sitoumukset allekirjoittaneet mepit ovat lupauksissaan pysyneet.
Viikonlopun Financial Times julkaisi mielenkiintoisen kolumnin, jonka kirjoittaja Wolfgang München kritisoi kovin sanoin EU:n komissiota. München vertaa heikkoa ja haparoivaa komissiota ”päästään mätänevään kalaan”, suunnaten näin suurimman kritiikkinsä komission puheenjohtajaan José Manuel Barrosoon. Vaikkei Münchenin kalavertaukseen täysin yhtyisikään, on komissio kritiikkinsä ansainnut.
Komissiolta puuttuu poliittisesti vahva johtaja, joka puskisi EU-politiikkaa koordinoidusti ja innokkaasti eteenpäin. Nykyinen komissio on vain varjo esimerkiksi Jacques Delors’in luotsaamasta komissiosta. Münchenin sanoin viisi vuotta komissiota johtaneelta Barrosolta voisi vähintään odottaa vastausta sellaisiin kysymyksiin, kuten mitkä ovat olleet hänen komissionsa menneen kauden suurimmat saavutukset. Entä mitkä ovat toisen kauden johtavia teemoja?
On harmillista, ettei näihin kysymyksiin todennäköisesti tulla saamaan vastausta. Barroson valintaa pidetään sinettiä vaille valmiina, sillä Barrosolla on takanaan parlamentin todennäköisesti suurimpana pysyvän, oman puolueeni EPP:n tuki, sekä usean Euroopan maan johtajan tuki. Olisin toivonut puolueen sisällä huomattavasti aktiivisempaa keskustelua mahdollisista vaihtoehdoista, sillä vahva komissio on myös parlamentin etu. Ei olisi ollut myöskään haitaksi asettaa komission puheenjohtajuudesta kilvoittelemaan sekä mies- että naisehdokas. Harmaan miesjoukkion johtoon olisi istunut hyvinkin asiantunteva ja rämäkkä nainen.
Komissio on EU-elimistä se, jonka harteille on sälytetty lakialoitteiden antaminen, kuten myös lakien täytäntöönpano. Kansallisia intressejä ajavien neuvoston jäsenten vastapainona koko EU:ta edustavalta komissiolta odotetaan näin jo ihan vastuunsa mukaisesti aloitteellisuutta. Aloitteellisuuden ja määrätietoisuuden sijaan komissio on haahuillut, käännellyt kelkkaansa tai vain yksinkertaisesti istunut käsiensä päällä erityisesti meneillään olevan talouskriisin kehittyessä.
Suunnanmuutoksesta ensiluokkaisen esimerkin antoi komissaari Charlie McCreevy, joka vielä pitkälle kriisin alettua piti kiinni teesistään, ettei finanssimarkkinoiden sääntelyä tulisi huomattavasti lisätä. Olin kuuntelemassa McCreevyn puhetta raha- ja talousasioiden valiokunnassa vuoden alussa, jolloin komissaari vielä uskoi markkinoiden itsesäätelyyn. Suunnanmuutos oli äkkinäinen ja nopea. Nykyisin on vaikea löytää toista yhtä innokasta sääntelyn puolestapuhujaa.
Työllisyys- ja sosiaaliasioiden puolella komission työohjelma lupaili paljon, mutta lopputulos jäi kovin laihaksi. Energia-asioiden puolelta voidaan mainita esimerkiksi niin kutsuttu ekodesign -direktiivin uudistus, jossa komissio alun perin kaavaili ulottavansa energiatehokkuusvaatimuksen laajaan tuoteryhmään, johon olisivat kuuluneet tuotteet jalkineista huonekaluihin. Komissio teki vaikutustenarvioinnin tämän ajattelun pohjalta, mutta päätyi sisäisen kinastelun tuloksena vaihtoehtoon, jota se ei loppujen lopuksi ollut edes arvioinut: ulottamaan uudistuksen pelkästään energiatehokkuuteen kaikkein tiivimmin linkittyviin tuotteisiin.
Sain viime viikolla sähköpostiini manifestin, jonka lapsen oikeuksien puolesta puhuvat eurooppalaiset järjestöt Eurochild ja Euronet ovat laatineet EU-vaaleihin. Manifestin otsikko on jollakin tapaa käännettynä ”Laita lapsen oikeudet etusijalle!”. Silmäilin manifestin kymmenen teesiä läpi ja huomasin pohtivani, miksi Euroopan Parlamentissa on loppujen lopuksi aika vähän sellaisia meppejä, jotka nostaisivat lapsen näkökulman järjestelmällisesti esille puheenvuoroissaan. Kun kuitenkin kysymys on sadasta miljoonasta EU-kansalaisesta, jotka tulevat aikanaan täysi-ikäisiksi ja äänestysikäisiksi.
Lapsen oikeudet ovat osa kunkin EU-jäsenmaan ihmisoikeuksia, mutta niillä ei ole toistaiseksi juridisesti tunnustettua asemaa EU:n perustamisasiakirjoissa. Sen sijaan kukin jäsenmaa on ratifioinut YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista. Tämä LOSiksi kutsuttu ja toistaiseksi maailman laajimmin ratifioitu ihmissoikeussopimus täyttää kuluvana vuonna 20 vuotta. Juhlapäivää vietetään kaikkialla maailmassa 20.11.2009.
Vuonna 2000 julkaistu perusoikeuskirja oli ensimmäinen EU-asiakirja, joka mainitsi lapsen oikeudet, mutta kirjaus ei kata YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen sisältöä. Esitys EU:n perustuslailliseksi sopimukseksi, ja sittemmin Lissabonin sopimus toisivat kunnon parannuksen lapsia koskevien oikeuksien asemaan.
Toisin kuin YK:n Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, lapsia kohdellaan EU:ssa edelleen objekteina. EU-maiden yhteistyö perustuu mm. työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen, ja monissa suurissa EU-jäsenvaltioissa perheen koskemattomuus menee lapsen subjektiivisten oikeuksien edelle. Täysin unohduksiin lapsen oikeudet eivät kuitenkaan ole viime vuosina jääneet.
Euroopan komissio hyväksyi vuonna 2006 lapsen oikeuksien tiedoksiannon (Communication on the Rights of the Child), jonka valmistelussa lapsijärjestöt olivat vahvasti mukana. Tiedoksianto sisältää suuren joukon tavoitteita ja toimenpiteitä, joita komissio on ryhtynyt välittömästi toteuttamaan. Myös Euroopan Parlamentti on tukenut tiedonannon täytäntöönpanoa. Matkassa on kuitenkin ollut monta mutkaa ja on edelleen, koska EU:n resurssit saati toimivalta eivät ole riittävät lapsen oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Komission poukkoileva tapa hoitaa asioita on saanut asian ympärille kootut kumppanit useasti epäilemään yhteistyön mielekkyyttä, mitä en ihmettele. EU:lla on aika ajoin taipumusta ”keksiä pyörä uudelleen”.
EU:n perusoikeusvirasto julkaisi vastikään raportin indikaattoreista, joita se on kehittänyt edistääkseen lapsen oikeuksien suojelua ja toteuttamista niillä Euroopan Unionin politiikka-alueilla, joilla EU:lla on toimivaltaa. Perusoikeusvirasto esittää indikaattoreita seuraaville lapsia koskeville alueille:
perheympäristö ja kodin ulkopuolinen hoito (sijaishuolto), väkivallalta ja hyväksikäytöltä suojelu, koulutus, kansalaisuus ja kulttuuri sekä riittävä elintaso. Indikaattoreiden tarkoituksena ei ole seurata kansainvälisten sopimusten tai suositusten täytäntöönpanoa kansallisella tasolla vaan ohjata perusoikeusvirastoa ja jäsenmaita lapsia koskevassa tiedonkeruussa ja tutkimuksessa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on kehittää työkalupakki, jolla EU-lainsäädännön ja toimenpiteiden vaikutusta lasten asemaan ja kokemuksiin voidaan arvioida EU-jäsenmaissa. - Seuraan mielenkiinnolla, miten indikaattorit otetaan niin EU:n sisällä kuin jäsenmaissa käytöön ja ennen kaikkea sitä, miten relevanttia tietoa niiden avulla kerätään.
Yksi tiedonannon keskeisimmistä tavoitteista on ollut lapsen oikeuksien ulottaminen EU:n eri politiikka-alueille. Voitaisiin kai puhua eräänlaisesta ennakoivasta lapsivaikutusten arvioimisesta EU-toimenpiteissä. Tiedonannossa mainitaan tällä kohtaa yhteistyö Euroopan neuvoston ja sen lapsiohjelman ”Building a Europe for and with children” (rakennetaan Eurooppaa lapsille lasten kanssa) kanssa.
EU:ssa siis tapahtuu lapsiasioissa. Vaan eikö kysymyksessä kuitenkin ole edelleen lapsen tarkasteleminen enemmän objektina kuin subjektina? Mihin kohtaan EU:n päätöksentekorakenteita sijoittuu lapsen oikeus osallistua häntä itseään koskevaan päätöksentekoon ja lapsen kuuleminen? Siis kuuleminen oikeasti? En laske saavutukseksi seminaaria tai kokousta, johon on kutsuttu lapsidelegaatteja olemaan paikalla tai valokuvattavina.
Komission yksi, kaksi kertaa vuodessa koolle kutsumat lapsen oikeuksien foorumit ovat kerta toisensa jälkeen olleet saman ongelman edessä: miten saada lapset osallistumaan, mukaan foorumin toimintaan? Ammattitaitoiset lapsijärjestöt ovat laatineet oman esityksensä lasten kuulemiseksi ja osallistamiseksi mutta toistaiseksi ollaan pattitilanteessa.
Uskon, ettei lapsen kuuleminen EU-instituutiossa ole mahdoton tehtävä. Se vaatii hyvät ja toimivat rakenteet ja yhteistyösuhteet lasten parissa työtä tekeviin eurooppalaisiin ja kansallisiin tahoihin ja luottamusta siihen, että kumppanit osaavat asiansa. Rakenteiden, kumppaneiden ja luottamuksen lisäksi tarvitaan aikaa ja tahtoa. Resurssejakin, muttei mitään mahdottomia. – Kunhan uusi parlamentti aloittaa työnsä, toivon, että pääsen mukaan tekemään yhteistyötä manifestin lähettäneiden lapsiverkostojen kanssa ja kehittämään lasten osallisuutta EU:ssa. Ja yritän muistaa joka kerta miettiä eteeni tulevia asioita sen pienen tytön näkökulmasta, joka sisälläni vielä asuu.
|
|
|